Featherfox A-pentueen tapaaminen

Viikon varrella on ollut kaikenlaista mukavaa tapahtumaa, mutta tähän hätään kerrottakoon tärkeimmät eli A-pentueen ensimmäinen tapaaminen sitten luovutusiän.

Pojat Anzen, Aiko ja Akira täyttävät 30.10. puolitoista vuotta eli johan se oli aikakin tavata.

Varasimme Porvoosta PORSKin hallin kolmeksi tunniksi. Aika osoittautui aivan liian lyhyeksi, seuraavalla kerralla siis tunti lisää. Ohjelmassa oli sekä tokoa, agilityä, herkkujen syöntiä, poikien mittausta että valokuvausta.

Aikon omistaja Saija veti meille ensin tokotreeniä. Pääsimme tekemään ruutua ja kaukokäskyjä yksitellen. Sen jälkeen Fidon Koda-veikan omistaja Sanna veti pojille agilitytreenit.

Mittasimme kaikki pojat virallisella agilitymitalla ja tulos oli, että kaikki olivat saman korkuisia = 42 cm. Hassua, sillä pojat näyttävät niin eri kokoisilta. Rakenteet ovat niin erilaisia.

Paljon kiitoksia Sanna, kun tulit Kodan kanssa paikalle!
Hurjasti kiitoksia Saija, Kati ja Kiia, Tytti ja Ville sekä Maiju-Kaisa ja Jouni, kun tulitte poikien kanssa! Kolmetuntinen oli tosi mukava, pojista on kasvanut hienoja jätkiä ja te kaikki olette tehneet upeaa työtä poikien koulutuksen kanssa.

Tässä pari valokuvaa tapaamisesta.

Aiko, Midori, Anzen, Fido ja Akira = koko perhe koolla

Aiko, Anzen ja Akira

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pentusuunnitelmia

Markiesje Fu tuli Suomeen

Fu ja Flame MH-luonnekuvauksessa Sulkavalla